keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Timber

Koeviikko on taas hurahtanut käyntiin. Itselläni ei ole kuin kaksi koetta, joten se tarkoittaa neljän päivän vapaata koulusta. Kelpaa kyllä. Muuten tässä parin kuluneen viikon ajan ei ole mitään ihmeempiä tapahtunutkan, koulua, töitä, ystävien kanssa oloa ja Newbody sukkien myymistä.

Tosin kävin jälleen kerran kääntymässä Vileeneillä, eli "antiikkitapahumassa", josta kerroin joskus aikaisemminkin. He myyvät siis vanhaa tavaraa vanhassa navetassa. Tällä kertaa löysin oikein vanhan ja painavan silitysraudan, joka maksoi ainoastaan 2,5 euroa, koska heillä oli kaikki tavarat -50%.

Tänään täyttä ystäväni 18 vuotta joten tänään lähtee kyllä pilkkuun asti juhliminen. Kiitos koeviikko vapaista päivistäni <3. Kohta lähden taas serkuntyttöä katsomaan. Ihana pieni energiapakkaus!

Tällä kertaa tulee taas tylsä postaus ilman kuvia ja jatkossa tulen varmaan postaamaan samaan tahtia, koska oma kone hajosi nyt kokonaan ja medän pöytätietokone on niin hidas ja omapäinen, että en mielelläni tällä mitään halua tehdä. Joten anteeksi ja näkemiin taas hetkeksi :)

Ihana biisi tuo! Kuunnelkaa. En pitänyt niin paljon ensimmäisenä kertana kun kuulin sen, mutta mitä enemmän sitä kuuntelen sitä paremmaksi se koko ajan muuttuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti