Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ostoksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ostoksia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Portugali hamstraukset

Nyt olisi Portugali-ostosten aika. En shoppaillut omasta mielestäni paljoakaan, mutta yhteen kauppaan upposi kyllä helposti yli satanen. Tämä kyseinen liike sijaitsi kauppakeskuksessa, joka löytyi parin sadan metrin päästä meidän hotellilta. Siellä käytiin siis enemmän kuin kerran. Liikkeen nimi oin Bershka ja minä ihastuin heti ensimmäisellä silmäyksellä. Valitettavasti tätä liikettä ei löydy Suomesta, ei edes Ruotsista. Mutta onnekseni voin tilata ulkomilta netin kautta taas kun siltä tuntuu ja rahaa löytyisi. En kyllä oikeasti ollenkaan pidä netistä tilaamisisesta, koska koko voi olla toisenlainen, vaate voi näyttää ihan erilaiselta päällä jne. Mutta tässä tapauksessa joudun luultavimmin antaa periksi.

Tässä on siis ostokseni Bershka:sta. Valitettavsti heitin kuitin jo roskiin ja hintalaput nyt ei ainakaan enää ole jäljellä, joten hinnat ovat jotain sinnepäin.

Mekko, 25 euroa
Mekko näkyy paremmin kun se on päällä

Raitapaita, 20 €, valkoinen, 20 €, lyhyt pitsi 15 €

Laukku 25 €, lompakko 8 €

Kaulakoru ( jostain koruliikkeestä ) n. 10€




Jos itse haluatte käydä heidän sivuilla katsomassa, klikkaa tätä, niin pääset suoraan heidän sivuilleen. Ostin myös mustat farkku-legginsit, mutta ne ovat nyt pesussa, joten niistä ei ole kuvaa saatavilla. Hinta oli noin 15 euroa ja ne ovat niin mukavat päällä, kun ne venyvät ihan miten vain.

Sitten käytiin tietysti läpi vaikka kuinka monta turistikauppaa, vaikka samat tavarathan siellä aina löytyy. Ostin postikortteja, jotka lähetin ja otin loput mukaan kotiin, hiirimaton kotiin tuliaiseksi, koska meillä ei juuri nyt ole sellaista, magneetteja, suklaata ja marmelaadia. Ja näistä näpsin vielä kuvan teille:

Pelikortiti, mansikka vodka ( todella hyvää! ), Torrf. belem patsas
 ja kortti jota aion käyttää kirjamerkkinä.

Lopuksi haluasin vielä lisätä joitakin kuvia matkaltamme teille, koska itse en saa tarpeeksi näistä kuvista. Tahtoisin niin takaisin sinne. Ihana paikka, eikä tarvinnut ajatella tai huolehtia yhtään mistään!
























Kaikki kuvat ei ole minun ottamia, jotkut ovat ystävieni ottamia, joten kiitos niistä :)

PS. Seuraava tuunauspostaus liityy matkalta mukaan otetusta tavarasta ;)

maanantai 6. tammikuuta 2014

Jouluale ostoksia ja kirpparikiertelyä

Ensimmäiset jouluale ostokset on nyt ostettu ja penkkareita varten vaatetusta hankittu. Kävin lauantaina pienellä reissulla neljän ystävän kanssa. Ensimmäinen kunnollinen pysäkki oli Salossa, siellä kiertelimme hieman kirpputoreja, tarkalleen ottaen kolmea kirpputoria. Ajattelin, että nyt hankitaan ainoastaan tavaraa penkkareita varten, mutta kuten jo tiedätte, käsiini tarttuu aina jotain ylimäärästä.

Tässä joitakin ostoksia:

Neule: H&M 9,95€, Farkut: JC 28€ ( oli 50% alenuksessa! )

Peltipurkki: Kirpparilöytö 3€.
 Liimasin vielä kivan mainoksen siihen päälle.


Sieltä lähdimme sitten kasvihuoneilmiöön. Voi apua kuinka ihana paikka! Suosittelen todella ihan kaikille, vaikka asuisitte hieman kauempaakin! Olisin voinut ostaa koko paikan tyhjäksi. Tästä kun painat pääset heti heidän kotisivuilleen. Tämä paikka sijaitsee Nummessa, eli Salon ja Lohjan välissä. Paljon vanhaa ja retro tavaraa. Jos olet samanlainen kuin minä, siis hurahtanut kaikkeen vanhaan, tänne teidän kannattaa suunnata.
Jos otan pienen tauon matkaoppaana olemisesta, niin löysinhän minä täältä sitten jotain pientä päällepantavaa penkkareita vartenkin. Kävi ilmi taas jälleen kerran, että taidan olla aika nirso, kuten monen muunkin asian suhteen :D. Vielä puuttuu kyllä tavaraa, mutta nyt on jo hyvä alku.

Matkaan lähdin siinä kello yhdeksän aikaan aamulla. Minä toimin taksina, joten kävin poimimassa muut matkan varrella kyytiin. Kirppareissa kierteleminen, pizzan syöminen, Plazassa shoppaileminen ja kasvihuoneilmiössä ihaileminen sekä matka kesti yhteensä sitten yli yhdeksän tuntia, koska kotona olin taas kello puoli seitsemän aikoihin. Mukavasti meni taas siinä yksi joululomapäivistä.

Asiasta kukkaruukkuun niin, nyt on sitten hankittu uusi kapula, siis kännykkä. Minulla oli ennen tätä uutta todella vanha sony ericsson, josta sain kuulla jatkuvasti :D. Nyt sitten päätin joulurahalla ostaa uuden ja päädyin samsungin s4 miniin. On tässä vielä vähän tottumista, mutta vielä olen ollut ihan tyytyväinen.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Feels like it's forever, seems like yesterday

Viime viikko on kyllä mennyt juhlimiseen ja Serranoja katsoen. Kaksi lauantaita taaksepäin vietimme ystävämme 18-vuotispäivää kotibileissä, seuraava keskiviikko taas toisen ystävän 18-vuotis synttäreitä baarissa firman pikkujoulujen jälkeen ja viime lauantai saman ystävän synttäreitä muiden alle 18 v. kanssa. Fiestaa! Lauantaina sitten meidän oman luokan pikkujoulut, mutta sitten otetaan iisisti, koska työpäivä sunnuntaina.


Eilen oltiin kahdeksan ihanan ystävän kanssa katsomassa nälkäpeliä. Käväisin katsomassa nälkäpelin enimmäisen elokuvan silloin kun se tuli ja sen takia odotuksenikin olivat todella korkealla kakkosen suhteen. Pakko sanoa, että ei tuottanut pettymystä. Monien mielestä kakkonen oli paljon parempi kuin ykkönen, mutta omasta mielestäni kummatkin olivat aika hyviä. Ehdotan katsomista! Kolmosta odotellessa.


Tulin kotiin kello 2.30 ja jouduin heräämään kello 8.00, koska pikkuveikka piti viedä bussiin ( ei ole lähimailla bussipysäkkiä, josta bussi veisi suoraan kouluun ). Joten voitte kuvitella, että olen hieman väsynen, mutta en vain voi saada unta jos kerran olen jo ulkona käynyt ja jalkeilla ollut.

Automatkalla takaisin elokuvista kotiin ( tai oikeastaan syömään ) suunnittelimme jo koko kesälomamme. Siihen ei kyllä liittynyt kesätyö mitenkään, mutta kai semmoinenkin täytyy ängetä sinne. Ideoina oli Yyteri ( en voi koskaan saada tarpeekseni siitä rannasta! ), Serena ( en ole käynyt kertakaan siellä, eikä ollut moni muukaan), Hangoregattan ( en ole aivan varma mikä tämä oli, mutta jonkinlainen venetapahtuma jonka jälkeen on pirskeet, ja veneiden takiahan me ei sinne mennä ;) ), Särkänniemi ( koska nyt on ajokortit ja siellä ei niin usein tule käytyä ) ja sitten vielä kun koulut loppuu ( eli joskus helmikuussa tänä vuonna ) olisi tarkoitus lähteä porukalla ulkomaille juhlimaan ylioppilaaksi pääsyä oikein kunnolla ( jos nyt ylioppilaaksi selviää ). Autossa äänestys päätyi Ibizan eduksi, mutta saa nyt nähdä mistä löydämme halvan lennon ja hotellin.

Tässä vielä joitakin kuvia viimeaikaisista ostoistani:

Verhot alennuksesta 20 €
Kirpparilöytö 3 €
Antiikkitapahumasta 2,50€


tiistai 24. syyskuuta 2013

Ostospläjäys!

Kuten jo noin viikko sitten hehkutin tilasin Wanhasta Alinasta sekä Hopeakeijusta ihania sisustushömmpejä. Olen kyllä tyytyväinen koko pakettiin ja tilausten hoitojen suhteen, vaikka pakko myöntää, että aristin hieman nettimaksua ( vanhemmilta peritty pelko ). Mutta kaikki sujui kuten piti ja kotona istuu tyytyväinen asiakas!

Tässä on ensin ostokseni markkinoilta:

Tammisaaren markkinoilta 23 euroa
Sitten hieman vanhempaa uutta, jotka nyt jostain syystä ei ole päässyt esille tänne aijemmin:




 Ja sitten pääasiaan, nimittäin nettitiaukseni <3 :







tiistai 17. syyskuuta 2013

Tällasta tänään

Kylläpä elän stressaavaa aikaa nyt kun kirjoitukset ovat kunnolla päässeet vauhtiin. Eilen oli psykologian kirjoitukset, jotka eivät menneet ihan niin hyvin kuin odotin niiden menevän. Opettaja oli vielä sitä mieltä, että nämä olivat helpoimmat kirjoitukset kymmeneen vuoteen! Kiitos vain, nythän tässä pieni stressi iskikin. Jos muilla on mennyt sitten hyvin niin minun arvosananihan tässä vain laskee.

Sitä jännittäen pitäsisi opiskella englantia, koska huomenna on englannin kirjallinen osuus. Englanti ei ole vahvimipa aineitani, joten niitäkin jännitän. En oikein tiedä miten niihin voi harjoitella, mutta katselen nyt vain vanhoja kirjoituksia ja opettelen hieman gramatiikkaa. Toivottavasti auttaa.

Enpäs ole tainnut vielä valittaa vesitilastamme. Meillä on siis kaivo tyhjänä ( taas, pari vuotta sitten oli myös :( ). Sitä on tässä jatkunut jo jonkin aikaa ja me tässä olemme käynyt sukulaisten luona suhkussa ja käytössä on kertakäyttöastiat. Minun puolestani tämä voisis loppua jo mutta loppua ei ole näkyvissä. Yhyyy :(

Mutta negatiivisista asioista positiivisiin. Postilaatikossa oli postista tullut saapumisilmoitus nettiostoksistani. Ihanaa! Tänään lähden sitten hakemaan ja myöhemmin tulee kuvia!

Aikaisemmassa päivityksessä kerroin, että kavin ostamassa sammutuspeitteen ja tässä se nyt sitten on:







keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Mökkeily ostoksia


Tämä ihanuus löytyi Vaasan torilta. Sain kuulla koko pyykkilaudan historian ja monen muun vanhan tavaran elämänkerran. Mies oli todella innokas kertomaan juttua, joka oli toki todella mukavaa. Pienet punnukset maksoi  jopa 400€ ja hän toivoi saavansa vielä enemmän! Kahdet sellaiset kuulema myynyt jo. Jestas sentään sanon minä.



Alkuperäinen hinta oli 25€, mutta yritin tinkiä sen 20:een. Lopputuloksena oli 22€. Pyykkilauta oli kuulema todella harvinanine muodon ja valmistajan suhteen. Itse metalliosa, jossa pyykit pestään ei ole tavallisen suora, vaan hieman kaareva ulospäin.


Tämän vaa´an löysin viereiestä kojusta Vaasan torilta. Yllätyin kuinka edullinen vaaka oli, mutta ehkä se ei enempää ylensä maksakkaan. Maksoin tästä 15€ ja rahat menevät hyvään tarkoitukseen, eli orvoille kehitysvammaisille. Mies joka möi vaa´an oli ruotsista. Hän on 27 vuoden ajan reissanut Vaasaan myymään ruotsalaisten kuolinpesiä hyvään tarkoitukseen. Onneksi olen suomenruotsalainen, niin pystyin jutustelemaan hänen kanssaan vähän enemmän.


Toisen vaa´an löysin Vaasan kirpparista ainoastaan viidellä eurolla! Se on ihanan vanha ja ruosteinen :)


Ja uutta tavaraa! Muumimuki on nyt kuulema otettu pois tuotannosta, joten viimesiä viedään. 
Ja tuo ihana teepurkki löytyi cittarista tai prismasta 7:llä eurolla.


Tämä löytyi toisesta Vaasan kirpparilta, mutta uutena "uudelta puolelta". Ajattelin hieman tuunailla kippoja kun innostun. Maksoi alle 4 euroa koko hoito!


Vanha ( tai ei nyt niin vanha ) kamera löytyi kirpparilta 10 eurolla. Vanha kunnon filmirullalla toimiva.
Kerrottuani tästä mummolleni, sain käteeni kolme lisää oikesati vanhaa kameraa <3 niistä sitten myöhemmin.


Nämä ostin Lappajärvellä pienistä käsityöpajoista. Kynttilä on käsinmaalattu, kirkolla maalattu. 
Mittari oli alennuksessa, takana pieni pala poissa, joten se maksoi 8€.


Patalaput olivat alennuksessa 5 € tokmannissa ja Hemtex:istä löysin samaa sarjaa olevan keittiöpyyhkeen kun aikasemmissa pöytätableteissa jotka omistan.


Tuubiliina 10€ ja harmaa paita 10€ on Ginatrico:sta, laukku on H&M:stä 15€ ja Jack Daniels-paita on tuurinkyläkaupasta 15€.





Sitten paljon askartelutavaraa ja mukava "Anna romun kiertää" kirja 10:llä eurolla. Sekä ihanat sisustusavaimet 5:llä eurolla.


Beiget tyynyliinat ostin indiskasta 13 €, ajattelin hieman sottailla niiden päälle jotain kiwaa joskus.
Lisäksi ostin kahta eri kangasta.


Iso pläjäyst dvd:itä, sekä Tuurista, että kirpparilta. Kengät ovat kirpparikamaa 2 €, saa nyt nähdä käytänkö ollenkaan. Lisäksi pientä ihanaa piristämään sisustusta Tuurista.