Pahoittelen vähäistä kirjoittamistani näinä viikkoina. Se johtunee siitä, että mitään merkittävämpää ei ole tapahtunut, vaikka liikkeellä olen ollut jatkuvasti. Ajattelin kuitenkin tulla piipahtamaan ja kertomaan hieman viimeaikaisesta toiminnastani.
Jos nyt mennään niin paljonkin taakseppäin ajassa kun euroviisut. Onnitteleut Itävällalle voitostanne! En olisi itse tätä kappaletta voittajaksi saakka laittanut ja uskon, että eihän tämä biisi voittanut viisuja pelkästään huvän kappaleen takia. Kunhan esityksessä on jotain poikkeavaa niin se erottuu ja voittaa, vähän kuin Lordi vuonna 2009. Tämä parrakas nainen on saanut paljon huomiota koko Euroopassa, varsinkin Venäjällä. Mielestäni hieman yliammuttua kylläkin.
Viisuja seurattiin kuitenkin kymmenhenkisen porukan kanssa poikaystäväni luona. Todella onnistunut ilta ja hauskaa oli alusta loppuun. Olen joka vuosi katsonut viisuja ystävien/ystävän kanssa, se on vähän niinkuin pakollinen perinne.
Siivosin koko vaatekaappini ja sain heitettyä pois paljon vaatteita jotka vain lojuvat kaapissani ja vievät ylimääräistä tilaa. Vein kirpputorille ja sain hieman käyttörahaa itselleni. Loput vaatteista heitin UFF:n laatikkoon ja tavarat ovat vielä takaluukussani odottamassa, että veisin ne kierrätyskeskukseen. Milestäni on hyvä aina välillä kaydä läpi tavaroitaan ja heittää tai myydä turhat pois. Minulla ainakin kertyy aina lisää romua nurkkiin.
Tällä hetkellä olen myös ilman puhelinta, koska se lähetettiin huoltoon tänään. Saa nähdä saanko sen jo huomenna vai meneekö siinä parikin viikkoa. Akku ei enään kestä edes yhtä päivää :(
Ylppärit senkuin lähetyy vain. Lauantaina on ylioppilasjuhlat, jonka jälkeen lähdemme syömään ja viettämään viimeisiä hetkiä yhdessä luokamme kanssa. Mekon etsiminen on ollut minulle hankalaa hommaa, mutta tilattuani nelly.com:ista kolme mekkoa löysin yhden sopivan, onneksi. Vielä ovat kyllä kengät ja korut hieman hukassa, mutta eiköhän se tässä vielä järjesty.
Päivää ennen on poikaystäväni päättäjäiset, joten lähdemme ystävien kanssa sinnepäin.
Suunnitelmat koulutusen suhteen lukion jälkeen on vielä hieman epäselvät. Olen hakenut kolmeen yliopistoon lukemaan suomenkieltä, mutta päivä päivältä se tuntuu vain enemmän ja enemmän väärältä. Joten olen suunnitellut, että haen VFN:n vuoden kestävälle sisustus ja muotoilu linjalle, jonka jälkeen taas voin katsoa miltä sitten tuntuu.
Anteeksi todella pitkä, sekava ja kuvaton postaus. Mutta tällaista tällä kertaa :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirpputori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirpputori. Näytä kaikki tekstit
maanantai 26. toukokuuta 2014
tiistai 15. lokakuuta 2013
Nu blundar jag för allt jag ser och därför vill ja dansa
Nyt on jälleen kerran potkaistu työt käyntin. Olen siis jälleen kerran löytänyt itseni Kodin tavarataloon töihin, sama paikka jossa olin kesätöissä. Mutta koska mukavaa porukkaa löytyy ja lisäraha ei koskaan ole pahitteeksi, päätin jatkaa työntekoa taas hetken aikaa koulun ohessa.
Lisärahasta puheen ollen, olen myös vienyt turhaa tavaraa kirpputoriin viikoksi. Tällä kertaa en saanut hirveästi menemään, mutta jotain kuitenkin. Samalla löysin myös upeita paitoja ja farkut itselleni sieltä. Tänään kävin töiden jälkeen hakemassa kimsut ja kamsut takaisin selkä vinossa ja nyt kaikki on jälleen kerran huoneeni lattialla, enkä millään jaksaisi kokoa itseäni purkaamaan niitä jonnekkin.
Viime viikonloppuna vietimme suurella porukalla ystävieni 18-vuotis synttäreitä. Mukavaa oli ja toivon, että synttärisankarit ovat myös tyytyväisiä iltaansa. Suuret onnittelut vielä kerran! Tällä viikolla olisi vielä tarkoitus viettää toiset 18-vuotis synttärit. Näitä juhlia kyllä riittää tämä vuosi, mutta eipä se minua haittaa.
Viimeiset serranon jaksotkin on nyt katsottu, ensimmäisestä boxista, seuraava boxi (5-8 tuotantokausi yhdessä) julkaistaan vasta 25.10, joten sinne asti täytyy vielä odotella.
Norlie & KKV tulee Suomeen keikalle marraskuun 6. päivä ja arvaappas kuka sinne on menossa? Minäpä tietenkin. Siitä sitten vielä myöhemmin :)

Tunnisteet:
Elämää,
Keikka,
Kirpputori,
Synttärit,
Ystävät
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Kick off your Sunday shoes
Tultiin justiinsa kotiin kirpparista kahdeksankymmentä euroa rikkaampina ja kaksikymmentä euroa meni pöytämaksuun. Joten tienasimme yhteensä 100 euroa, ei huono viikorahana. Loput vaatteista heitimme vaatekeräykseen ja lehtiä paperikeräykseen. Muut tavarat tulivat kotiin mukaan odottelemaan ensi vuoden kirppariviikkoa.
Kolmannen kerran tänä kesänä kävin myös tramboliinillä aurinkoa ottamassa, siis silleen aivan kunnolla. Ylenäsä käyn todella usein, mutta tänä kesänä en ole kerennyt niin usin kun ylensä olen.
Olemme nyt kokeillut kotitehtyä pehmistä, sitä jota mainostetaan nykyään koko ajan. Meillä oli suklaan makuinen, vaikka makuja pitäisi löytyä vielä mansikka ja vanilja. Olisimme valinneet vaniljan jos sitä vain olisi ollut tarjolla. Suklaa oli ainoa jota oli kaupan valikoimassa, joten valinnanvaraa ei paljon ollut. Pakko myöntää, että suklaan makuinen pehmis maistui teennäiseltä eikä muutenkaan ollut hirveän hyvää. Mutta olishan se ihan kiva kokeilla kuitenkin, vaikka en sitä kenellekkään menisi suosittelemaan.
Eilen päätin myös käydä pienellä lenkillä ja samalla kuvailin vähän ympäristöä surkealla puhelinkamerallani :)
Kolmannen kerran tänä kesänä kävin myös tramboliinillä aurinkoa ottamassa, siis silleen aivan kunnolla. Ylenäsä käyn todella usein, mutta tänä kesänä en ole kerennyt niin usin kun ylensä olen.
Ensimmäiset herneet söin myös noin pari viikkoa sitten, nam!
Samalla kun otin aurinkoa päätin leikata pyöreitä sulosia kuvia pullonkorkkeja varten. Saa nähdä milloin minä niistä jotain joskus teen :)
Olemme nyt kokeillut kotitehtyä pehmistä, sitä jota mainostetaan nykyään koko ajan. Meillä oli suklaan makuinen, vaikka makuja pitäisi löytyä vielä mansikka ja vanilja. Olisimme valinneet vaniljan jos sitä vain olisi ollut tarjolla. Suklaa oli ainoa jota oli kaupan valikoimassa, joten valinnanvaraa ei paljon ollut. Pakko myöntää, että suklaan makuinen pehmis maistui teennäiseltä eikä muutenkaan ollut hirveän hyvää. Mutta olishan se ihan kiva kokeilla kuitenkin, vaikka en sitä kenellekkään menisi suosittelemaan.
Eilen päätin myös käydä pienellä lenkillä ja samalla kuvailin vähän ympäristöä surkealla puhelinkamerallani :)
Sen takia, että katsoin jälleen kerran yhden suosikki leffoistani linkkaan tänne biisin leffasta, Footloose. Suosittelen katsomaan jos pidätte tanssi-romanssi leffoista.
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Antiikkia antiikkia
Kävin viime viikolla ensimmäistä kertaa sellaisissa antiikki-tapahumassa. Ikääntynyt talo, jossa myytiin paljon vanhoja tavaroita. Tapahtuma sijaitsi pienen asvalttitien varrella, kaukana keskustasta. En tiedä johtuiko se siitä, että paikka oli niin pieni, mutta mielsetäni siellä oli autoja vaikka kuinka. Ihmettelin kuinka ihmiset ovat ylipäätään ymmärtänyt,että täällä on jokin tapahtuma.
Tien varrella ihmiset, jotka asuivat tien varrella, pitivät kirpputoreja omilla pihoillaan. Me emme kyllä käyneet yhdessäkään, mutta tapahtuma ja kirpputorit sen ympärillä oli jotenkin todella kaunista. Autoja parkkeerattu sinne ja tänne tienposkiin, vaikka paikka oli todella kaukana kaikesta. Ainoastaan pieni asvalttitie, paljon autoja, peltoa ja peltoa.
Me saimme vinkin tädiltäni, joka on myös hulluna kaikkeen vanhaan ja turhaan, että tällainen antiikki-tapahtuma järjestettäisiin. En tiennyt oikein mitä odottaa tapahtumalta, koska en koskaan ennen ole ollut millään vastaavalla. Mutta sovin sinne kuin nappi paitaan kaikkien vanhojen ihmisten keskelle. En oikestaan nähnyt ketään, joka olisi ollut edes vähän samanikäinen kuin minä. Mutta ei se haitannut menoani. Olisin voinut ostaa sieltä vaikka mitä, mutta päätin, että ei liiotella tai osteta mitään mitä aina ostan kirppareilta. Joten käteen tarttui vanha matkalaukku ja tee-purkki.

Olen aivan varma, että lähden samankataisiin tapahtumiin vielä uudestaan! Vaikka mielentäni jotkut tavarat olivat ylihinnoteltuja kun taas jotkut tavarat olivat todella halpoja.
Ja tässä ovat minun löytöni:
....mutta koska paikka jossa tapahtuma pidettiin haisi vanhalle, puiselle ( joka ei ole huono asia ) ja homehtuneelta, joutuivat tavarat ulos tramboliinille tuulettumaan.
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Päivä Helsingissä
Heipsistä taas! Tämän viikon aikana olen käynyt shoppailemassa, vaikka siitä ei edes ole kauan, kun viimeksi sanoin, että täytyy alkaa säästämään. Mutta voin ylpeänä todeta, että en ostanut kuin kaksi paitaa, jotka kummatkin olivat vero modan ale-korista kaivetut. Ja kummatkin vielä -70%! Joten siitä olen ylpeä! Kesäale on kyllä ihanaa aikaa!
Muttakun ystävälläni oli lahjakortti Sinelliin..Siinä sitten alkoi lompakko tyhjenemään. Rakastan Sinelliä! Sieltä löytää kaiken mitä ikinä tarviikaan askarteluun. Ystäväni oli valmis paljon minua aikasemmin ja yritti minua saada sieltä sitten pois, mutta minullahan tuo kesti. Loppujen lopuksi päätin itse, että en voi olla täällä sekunttiakaan, muuten lentää rahan ihan kokonaan pois. :)
Koko reissun idea oli elokuvan katsominen. Ja tällä kertaa se oli Hangover 3:nen. En menisi kehumaan todella hyväksi, mutta olihan se ihan okei. Juoni ei ollut aivan sama kuin mitä ykkösessä ja kakkosessa oli, joka oli oikein hyvä. Kolmosessa seurasi ykkösen ja kakkosen seurauksia kaikista möhlinnöistä. Hauskoja kohtia löytyi, mutta sitä jotain siitä en löytänyt. Ihan katomisen arvoinen, mutta ei ostamisen arvoinen. Minun mielestäni.

Sinelliin mentäessä tajusin, että kampin ja foorumin takanhan löytyy vaikka mitä. Tiesinhän minä sen aikaesemminkin, mutta eihän siellä käydä hirveän usein, tai minä ainakaan. Päätin, että tässä kesäloma aikana täytyy käydä Helsingissä shoppailemassa, mutta sillälailla, että ei astu forumiin tai kamppiin ollenkaan. Katujen varralta voi löyty vaikka mitä. Ihania uusi kauppoja tai vaikka kirppareita! Itse tahtoisen jos saisin päättää, mennisin sinne yksin, se kuullostaa varmaan todella oudolta, shoppailla yksin. Mutta minä ainakin nauitin siitä! Ei ole muita joiden mielipiteitä täytyy ajatella tai mennä minne hän haluaa. Saa mennä ihan omaa tahtiaan minne itse haluaa. Ei shoppaileminen yksin mielsetäni edes ole niin yksinäistä, vaikka monien mielestä yksin shoppaileminen ei ole alkuunkaan hauskaa. Täytyy katsoa jos toteutan kesäloma haaveni :)
Lopetin hetki sitten kirpputori tavaroiden laittamisen, olemme siis viemässä hieman, tai oikeastaan paljon tavaraa kirpporille. Kaksi isoa roskasäkkiä on jo pudotettu UFF-laatikkoon ja monta pientä kauppapussia on jo lentänyt roskikseen. Ajatella kuinka paljon, suoraan sanoen, romua ihmisellä voi olla. Ja kaikki on tarvinut säilyttää, ihan vaan varmuuden vuoksi jos niitä joskus tarvitsee.
Tässä on pakko kohta lähtea töihin joten heippa hei ja olkaapa nätisti :)
Tunnisteet:
Helsinki,
Kirpputori,
Leffa,
Shoppailua,
Ystävät
Tilaa:
Kommentit (Atom)