Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjoitukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjoitukset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Matkakuumetta!





Nyt alkaa pikkuhiljaa perhoset lentelemään vatsassa ja matkakuume sen kuin yltyy. Enään on vain kolme päivää Esoril, Portugali reissuun! Lentokoneemme lähtee Hels.-Vantaan lentokentältä kello 05.25 torstai ja perjantai välisenä yönä. Joten meidän on lähdettävä kotoonta noin kello kolmen aikoihin. Voiettä, kun jo tahoisin nousta lentokoneeseen ja istahtaa lentokoneen pankille ja jännittää, koska kone lähtee liikkeelle.

Te, jotka ovat missanneet, että olen menossa matkalle Portugaliin, voin kertoa, että matkan syynä on lukion ja kirjoitusten loppuminen. Lähdemme kymmenen henkisen  porukan kanssa Esoril:in kauniille hiekkarannalle rentoutumaan ja nauttimaan siitä, että sinä viikkona ei lueta yhtään mitään, joka liittyisi kouluun mitenkään. Sen jälkeen alkaa tietenkin sisäänpääsykokeiden lukeminen, mutta se on vasta sen ajan murhe, jota ei kannata lomalla edes ajatella.



Olen jo pakannut suurimman osan tavaroistani, mutta vielä joitakin tavaroita, joita vielä tarvitsen ennen matkaa täällä kotona, ovat pakkaamatta. Jouduin tänään hieman purkaamaan laukkuani, koska se pursui yli. Täytyy sitä hieman tilaa jättää myös Portugali-ostoksille.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että kirjoitukset ovat ohi minun osaltani. Kaiken kaikkiaan kirjoitin kuusi ainetta, äidinkielen ( ruotsi ), suomen, englannin, matikan, psykologian ja yhteiskuntaopin. Parhaiten minulla meni suomi ja yhteiskuntaoppi, kun taas vähemmän toivotusti englanti. Vielä ihan viimesiä ja lopullisia tuloksia ei tiedetä, vasta toukokuussa kuulemme päätökset. Siihen asti saamme elää jännityksessä jos opettajiemme pisteytykset pitävät ja miten tämän vuoden muut opiskelijat ovat tällä kertaa pärjänneet.

Adeus, ja nähdään reissuni jälkeen!

maanantai 23. syyskuuta 2013

Helpotus

Nyt voin huokaista helpotuksesta, koska syksyn kirjoitukset ovat nyt ohi! Ainoastaan tuloksia jännitetään. Ensimmäistä kertaa olen iloinen koeviikon tullessa. Itselläni on ainoastaan kaksi koetta, joten se tarkoittaa neljää vapaapäivää. Wuhuuu! Vaikka ohjelmaa on jo sunniteltu näiden päivien varaan. Olen nimittäin päättänyt, että lähden mummoni kanssa sienimetsään, käyn pitkästä aikaa kirpparilla ja vietän aikaa ystävieni kanssa.

Tässä viime päivien aikana olen käynyt Tammisaaren markkinoilla ja sitten markkinoiden jälkeen viettänyt hieman aikaa ystävien kanssa Tammisaaren keskustassa, erityisesti leikkipuoistossa. Mukava ilta oli vaikka kuskina olinkin. Markkinoita ostin metrilakua ( rakastan rakastan niitä ), viipurin rinkeleitä ja tervetuloa kranssin. Lähdin sitten siitä ystäväni luo yöksi, koska aikomuksena oli lukea matematiikan kokeisiin. Kyllä me hieman opiskelimme, mutta kyllä se tv voitti kuitenkin.




tiistai 17. syyskuuta 2013

Tällasta tänään

Kylläpä elän stressaavaa aikaa nyt kun kirjoitukset ovat kunnolla päässeet vauhtiin. Eilen oli psykologian kirjoitukset, jotka eivät menneet ihan niin hyvin kuin odotin niiden menevän. Opettaja oli vielä sitä mieltä, että nämä olivat helpoimmat kirjoitukset kymmeneen vuoteen! Kiitos vain, nythän tässä pieni stressi iskikin. Jos muilla on mennyt sitten hyvin niin minun arvosananihan tässä vain laskee.

Sitä jännittäen pitäsisi opiskella englantia, koska huomenna on englannin kirjallinen osuus. Englanti ei ole vahvimipa aineitani, joten niitäkin jännitän. En oikein tiedä miten niihin voi harjoitella, mutta katselen nyt vain vanhoja kirjoituksia ja opettelen hieman gramatiikkaa. Toivottavasti auttaa.

Enpäs ole tainnut vielä valittaa vesitilastamme. Meillä on siis kaivo tyhjänä ( taas, pari vuotta sitten oli myös :( ). Sitä on tässä jatkunut jo jonkin aikaa ja me tässä olemme käynyt sukulaisten luona suhkussa ja käytössä on kertakäyttöastiat. Minun puolestani tämä voisis loppua jo mutta loppua ei ole näkyvissä. Yhyyy :(

Mutta negatiivisista asioista positiivisiin. Postilaatikossa oli postista tullut saapumisilmoitus nettiostoksistani. Ihanaa! Tänään lähden sitten hakemaan ja myöhemmin tulee kuvia!

Aikaisemmassa päivityksessä kerroin, että kavin ostamassa sammutuspeitteen ja tässä se nyt sitten on: