Tuusula - suurten nimien kunta

Perjanataina olisi ollut minun ainut lyhyt päivä koulussa, eli 10-14. Mutta valitettavsti ainukaiseni muutti muotoaan tänä viikkona. Päivä piteni parilla tunnilla, eli päiväni pituus oli 8.30- 16.00. Kävimme medän luokan kanssa Tuusulassa. Tarkoituksena oli tutustua hieman maamme kulttuuripuoleen.

--> Ensimmäinen pysäkki oli Ainola, toisin sanoaen Sibeliuksen koti. Talo oli vanha valkoinen puutalo. Ulkoa talo oli todella kaunis, voisin vaikka itsekkin asua samankaltaisessa talossa. Sen muoto oli todella kiehtova ja talon ympärillä oli paljon valkovuokkoja. Talon sisäpuolella näkyi Ainon kädenjälkiä. Hän oli mm. tehnyt rappusten kaiteet. Ainolla ja Sibeliuksella oli 7 lasta, mutta yksi heistä kuoli jo ennen kun täytti kaksi vuotta. Ainon veli, Eero Järnefelt, asui aivan heidän naapurissa. Kummatkin, Jean ja Aino, on haudattu talon pihalle. Sieltä löytyy suuri neliskanttinen hautakivi/muistomerkki.

                                       
--> Seuraavaksi suuntasimme Pekka Halosen kotiin, joka oli vain pari sataa metriä Siebeliuksen kodista. Halosenniemi siaitsee todella kauniilla paikalla, ihan niemessä, kuten nimikin jo kertoo. Sillä kallion päällä olisin voinut istuskella ja katsoa vett0ä, vaikka kuinka monta tuntia. Itse talo oli suuri hirsitalo, todella tumma ja roteva. Sisään mentäessä oli laitettava pienet tossut ( jotka näytti kamelin jaloilta) päälle, jotta ei toisi likaa sisälle. Halonen oli taidemaalari ja hänen maalauksiaan löytyi pitkin talon seiniä. Talossa oli kaikenkaikkiaan 7 huonetta, joista neljässä oli hella. Jokainen hellanluukku oli ainutlaatuinen, ne olivat suunniteltuja siten, että kuva, joka luukkujen päällä oli, keroi jotain juuri siitä huoneesta. Esim. sisään tultaessa, hellanluukun päällä oli kana, joka otti avosylin vieraat vastaan.

Suraava pysäkki oli Lottamuseo, jossa kuuntelimme naista, joka kertoi Lottien historiasta. Lotaksi ryhdyttiin yleensä ripillepääsyn jälkeen, mutta Pikku-Lottia löytyi kuitenkin monta. Lottia löytyi eri lähtöihin, esim. he jotka kokkasivat, ompelivat, lapsikodessa työskentelevät jne. Museo koostui monenlaisista vanhoista Lottien tavaroista ja vaatteista. Sieltä löytyi sekä "tavallisten" Lottien vaate, että Pikku-Lottien vaate. Samasta rakennukseta löyti myös kahvila sekä pienen muotoinen turistikauppa.

Viimeiseksi kävimme Aleksis Kiven kuolinmökillä. Se siaitsi rauhallisella paikalla aikalailla metsän keskellä valkovuokkojen ympäröimänä, mutta kuitenkin ihan tien vieressä. Talo tai mökki oli niin pieni, että ryhmämme, joka koostui yli 30:stä opiskelijasta, joistui ryhmittäytymään kolmeen ryhmään, jotta me mahduttaisiin mökin sisäpuolelle. Joten mökki oli todella pieni, vanha ja ahdas. Se koostui kaikenkaikkiaan kahdesta pienestä huoneesa. Nykypäivässä sielä voisi asua korkeintaan yksi ihminen, mutta Kivi asui siellä perheensä kanssa, eli kuusi ihmistä asui talossa, jonne voisi kuvitella  ainoastaan yhden ihmisen. Kiven viimeiset sanat olivat luultavasti "Minä elän, minä elän", joka näin jäkeenpäin ajateltuna on aika humoristista jollakin tapaa.

Aleksis Kiven ylioppilaslakki,
 joka silloin vielä oli musta

Aluksi kun olimme menossa Tuusulaan, en ollut ollenkaan kiinnostunut matkastamme, enkä kylläkään paikankaan päällä. Ajoimme Rantatien poikki, mutta nukuin ( tai ainakin yritin ) nukkua koko matkan, joten sitä rantatietä en ole nähnyt. Vasta tälleen jälkeenpäin tajusin, että reissu oli ollut kuitenkin aika antoisa ja kiinnostava.
Välillä oli hieman huvittavaa kuunnella, kun oppaamme puhui ruotsia. Meillähän oli neljä eri opasta ja me tulemme ruotsinkielisestä kolusta, joten opettajat olivat tilanneet ruotsinkielisen opastuksen. Mutta kyllä minä vähän hämmästyin, että he osasivat kaikki aika sujuvasti ruotsia. Yleensä ruotsia eivät osaa muut, kun jotkut harvat, mutta nyt jokainen opas osasi niin paljon ruotsia, että pysty kertomaan näistä eri paikoista meille. Positiivisesti siis yllättynyt. Valitettavsti unohdin kameran kotiin, mutta kopion pari kuvaa googlesta tänne, jotta saisitte jonkinlaisen kuvan paikasta.