maanantai 26. elokuuta 2013

Pikainen väliraportti

Lauantaina oli yksi vaikeimmista ja raskaimmista päivistäni ikinä. Nimittäin fafani ( ukkini ) hautajaiset. Niitä vietettiin ainoastaan lähimpien omaisten läsnäollessa. Seremonia oli kaunis, mutta todella raskas meille kaikille, kuten jo mainitsin. Siitä en sitten tahtoisi puhua enempää.

Soitin tässä omalle kesätyöpaikalle, kysyäkseni työtodistusta, mutta kävikin ilmi, että he tarvitsevat työntekijää sinne juuri nytten. Hämmästyksissäni en pystynyt sanoa juuta enkä jaata. Mutta nyt olen keskiviikkona menossa sinne hieman keskustelemaan hänen kanssaan ja saamaan työtodistuskseni. Olen kyllä päättäny,että en mene töihin ennenkuin kirjoitukset ovat ohi, siis syksyn kirjoitukset. Olen niin jäljessä tämäm lukemisen suhteen, että nyt ei ennätä sinnekkin. Toivon, että en jätä heitä mihinkään suurempaan pulaan.

Koulu minulla alkaa tänään kello kymmenen, joten nyt vain istun kotona datailemssa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti