tiistai 6. elokuuta 2013

This is nightlife

Anteeksi, että olen ollut niin huono päivittämään nyt viime aikoina. Ja tulen nyt heti sanomaan myös, että jatkossa tulen valitettavasti olemaan yhtä surkea, koska tietokoneeni akku alkaa olemaan aika kaputt, joten uuden akun ( ehkä jopa vielä uuden latausjohdon ) osto on edessäpäin.

Mutta tässä viime päivien aikana olen mm. viettänyt ystävieni kesken minun ja kahden muun likan 18-vuotis synttäreitä. Siellä onnistuin sitten hieman kompuroimaan ( suoraan nokkospuskaan, jos kiinnostaa ) ja nilkkani on ihan turvonnut ja sininen edelleen. Mutta muuten ilta/yö oli todella mukava ja ainakin mieleenjäävä. Siitä sitten ei enempää.

Viikonloppunahan minulla on ihan virallisesti 18-vuotispäivä ja sunnuntaina on pikkuveljeni riparit, joten paljon juhlimista ei lauantaina tule olemaan, ainoastaan siivoomista ja leiposmista ripareita varten. Vietämme suvun kesken minun synttäreitä ja riparit sitten samaan aikaan, kun kerran tulevat peräkkäin.

Olen kyllä päättänyt, että lauantaina aijon hankkia tatuoinnin nilkkaani. Pari pientä lintua. Alussa minulla oli todella vaikea päättää kumpaan nilkkaan sen laitan, mutta koska toinen nyt ei ole oikein priima kunnossa valinta on helppo. Jänskättää kyllä tuo tatauoinnin otto, mutta en onneksi ota niin suurta, joten toivon, että se nyt ei sattuisi niin paljoa.

Kirjoituksiin ei ole kun kuukausi nytten ja olen niin jäljessä kaikkien lukemisien kanssa. Iskee pieni paniikki tässä pikkuhiljaa. Lohduttaa kyllä hieman, että muutkaan eivät ole lukeneet niin paljoa, vaikka se nyt ei hirveästi munun koettani auta ( tai no oikeastaan auttaa, jos he kirjoittavat saman kokeen kun minä, mutta kuitenkin ).

Kävin aamulla ajotunnilla ja vielä olisi neljä ajokertaa jäljellä. Ensi viikolla pitäsi olla inssi, joten pitäkää peukkuja ylhäällä silloin.

Ei tässä hirvesti ole muuta tapahtunutkaan. Paitsi, että näin hirveittävän suuren rotan tässä yksi päivä vain parin metrin päästä itsestäni. Hyi! Mutta nyt lähden katsomaan vanhoja Serranoja Yle areenalta ja sen jälkeen kolmanneksi viimeiselle työpäivälle suuntaa popparin nokka.

Heissulivei ( anteeksi todella tylsä päivitys :D )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti