maanantai 15. heinäkuuta 2013

Apuva, minne seuraavaksi?

Heippa hei! Hermoheikki se täällä tällä kertaa. Olen ollut pitkään epävärma tulevaisuuteni suhteen, enimmäkseen tarkoitan koulutusta ja opintoja. En vain löydä sopivaa ammattia itselleni. En näe itseäni yhdessäkään ammatissa. Olen jo moneen otteeseen sanonut, että ammattia, joka sopisi minulle ei olla vielä edes keksitty.

Olen kyllä ajatellut yhtä linjaa, joka kiinnostaisi minua, mutta sinne hakee aivan älytön määrä ihmisiä, eikä sisään pääse kuin pieni murtoosa. Koska olen ruotsinkielisestä koulusta, luulen, että minulla on vielä huonommat mahdollisuudet päästä suomenkieliseen ammattikorkeakouluun. Pelkään myös, että kun menen johonkin kouluun ja huomaan sitten, että eihän tämä olekkaan minua varten. Tai sitten huomaan sen vasta sitten kun olen koulutusksen käynyt ja sinne meni sitten rahat ja aika hukkaan ja päädyn samaan pisteeseen.

Tiedän, että ei pitäsi jaakailla ja miettiä tuollasia asiota, vaan mennä sinne minne tuntuu eniten sopivalta juuri nyt. Mutta nämä päätökset voi muutta koko loppuelämäni jos vain niin tahdon.

Olen myös harkinnut yliopistoa, mutta uskon ammattikorkakoulun olevan se oikea valinta minulle vaikka kouluissa ei mitään hirveän suurta eroa olekkaan, kai?

Minusta tuntuu aina välillä, että olen ainoa joka ei vielä tiedä mitä tehdä elämällään. En ole stressanut asiasta niin paljon, mutta yhtäkkiä se vain iski kun katsoin OC:n jaksoa ja päänelikkö pääsi todistuksien ja ylistyksien kera koulusta ja suuntaavat collegeen.

Tahtoisin vain löytää sen oikean suunnan ja lähteä opiskelemaan johinkin uuteen paikkaan, muuttaa omilleen, tavata uusia ihmisiä jne. Mutta se suurin pulma on vielä ratkaisematta, minne. Ja sen jälkeen sinne pitäsi vielä päästä sisälle.

Noniin, enköhän minä ole jo purkanut fiiliksiäni jo tänne ihan tarpeeksi :D huomennä olen varmaan taas lopettanut tämän stressaamisen. Aina välillä saan tällaisia stressiaaltoja jaktoopikskelua ajatellessa. Mutta hyvää illanjatkoja teille ( tai oikeastaan jo yö, mutta anyways ).

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kick off your Sunday shoes

Tultiin justiinsa kotiin kirpparista kahdeksankymmentä euroa rikkaampina ja kaksikymmentä euroa meni pöytämaksuun. Joten tienasimme yhteensä 100 euroa, ei huono viikorahana. Loput vaatteista heitimme vaatekeräykseen ja lehtiä paperikeräykseen. Muut tavarat tulivat kotiin mukaan odottelemaan ensi vuoden kirppariviikkoa.

Kolmannen kerran tänä kesänä kävin myös tramboliinillä aurinkoa ottamassa, siis silleen aivan kunnolla. Ylenäsä käyn todella usein, mutta tänä kesänä en ole kerennyt niin usin kun ylensä olen.


Ensimmäiset herneet söin myös noin pari viikkoa sitten, nam! 


Samalla kun otin aurinkoa päätin leikata pyöreitä sulosia kuvia pullonkorkkeja varten. Saa nähdä milloin minä niistä jotain joskus teen :)




Olemme nyt kokeillut kotitehtyä pehmistä, sitä jota mainostetaan nykyään koko ajan. Meillä oli suklaan makuinen, vaikka makuja pitäisi löytyä vielä mansikka ja vanilja. Olisimme valinneet vaniljan jos sitä vain olisi ollut tarjolla. Suklaa oli ainoa jota oli kaupan valikoimassa, joten valinnanvaraa ei paljon ollut. Pakko myöntää, että suklaan makuinen pehmis maistui teennäiseltä eikä muutenkaan ollut hirveän hyvää. Mutta olishan se ihan kiva kokeilla kuitenkin, vaikka en sitä kenellekkään menisi suosittelemaan.

Eilen päätin myös käydä pienellä lenkillä ja samalla kuvailin vähän ympäristöä surkealla puhelinkamerallani :)


Sen takia, että katsoin jälleen kerran yhden suosikki leffoistani linkkaan tänne biisin leffasta, Footloose. Suosittelen katsomaan jos pidätte tanssi-romanssi leffoista.


perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kultaa rakkaampia!

Kuluneen viikon ajan olen, sen lisäksi, että kävin ensimmäistä kertaa antiikki-myyjäisissä, viettänyt aikaa ystävieni kanssa ja vienyt tavaraa kirpparille. Ja töitä unohtamatta.

Olen iloinen, että olen voinut viettää niin paljon aikaa ystävieni kanssa, kuin olen halunnutkin. Vaikka tietenkin  voisin varata enemmänkin aikaa heille jos vain voisin. Mutta pelkäsin, että töiden ja kirjoituksien takia, en kerkisi näkemään ystävieni niin plajon kun kesäsin ylensä. Enkä väitä, että kerkeän kuitenkaan näkemään heitä niin paljon kuin vapaana kesänä voisin.

Pidimme pienet yllätys-läksiäiset yhdelle ystäväni tyttöystävälle, joka on lähdössä armeijaan tai oikeastaan on jo siellä tällä hetkellä. Moni sanoo, että kun tytöt sinne menee, tulevat he sitten äkkiä takaisin, mutta uskon, että tämä tyttö on sen verran kova, että hän ei kipitä kotiin sieltä. Mutta vietimme siis mukavan illan järvessä uiskennellen. Yöllä kahdentoista jälkeen iski sitten nälkä, joten päätimme lähteä abc:lle syömään. En ollut alussa menossa mukaan, mutta he saivat sitten ylipuhuttua minut mukaani. Siellä sitten vietimme pari tuntia ja kotiin saavuin noin puoli kolme.

Kävin myös yhden ystäväni luona yökylässä, koska päätimme taas pitää leffaillan/yön. Katsoimme unelmien pelikirjan, Anastasian, Knight and day:n ja Notebookin. Suosikkini oli varmaan Notebook, vaikka siinä ei hirveän onnellista loppua ollutkaan. Tai oikeastaan olihan siinä onnellinenkin loppu, mutta myös surullinen. Ja nyt kukaan ei ymmärrä mitä yritän kertoa. Mutta hauskaa oli elokuvien, napostelujen ja yöuinnin kera.


Ennen mökkireissua olisi vielä tiedossa yhdet juhlat ja päätin tässä tänään, että minun on pakko vielä kesällä päästä Serenaan, koska olemme ystävieni kanssa jutelleet siitä, enkä ole käynyt Serenassa kertaakaan.

Joten näitä hetkiä odotellen näkemiin, taas hetkeksi :)

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Antiikkia antiikkia

Kävin viime viikolla ensimmäistä kertaa sellaisissa antiikki-tapahumassa. Ikääntynyt talo, jossa myytiin paljon vanhoja tavaroita. Tapahtuma sijaitsi pienen asvalttitien varrella, kaukana keskustasta. En tiedä johtuiko se siitä, että paikka oli niin pieni, mutta mielsetäni siellä oli autoja vaikka kuinka. Ihmettelin kuinka ihmiset ovat ylipäätään ymmärtänyt,että täällä on jokin tapahtuma.







Tien varrella ihmiset, jotka asuivat tien varrella, pitivät kirpputoreja omilla pihoillaan. Me emme kyllä käyneet yhdessäkään, mutta tapahtuma ja kirpputorit sen ympärillä oli jotenkin todella kaunista. Autoja parkkeerattu sinne ja tänne tienposkiin, vaikka paikka oli todella kaukana kaikesta. Ainoastaan pieni asvalttitie, paljon autoja, peltoa ja peltoa.

Me saimme vinkin tädiltäni, joka on myös hulluna kaikkeen vanhaan ja turhaan, että tällainen antiikki-tapahtuma järjestettäisiin. En tiennyt oikein mitä odottaa tapahtumalta, koska en koskaan ennen ole ollut millään vastaavalla. Mutta sovin sinne kuin nappi paitaan kaikkien vanhojen ihmisten keskelle. En oikestaan nähnyt ketään, joka olisi ollut edes vähän samanikäinen kuin minä. Mutta ei se haitannut menoani. Olisin voinut ostaa sieltä vaikka mitä, mutta päätin, että ei liiotella tai osteta mitään mitä aina ostan kirppareilta. Joten käteen tarttui vanha matkalaukku ja tee-purkki.

Olen aivan varma, että lähden samankataisiin tapahtumiin vielä uudestaan! Vaikka mielentäni jotkut tavarat olivat ylihinnoteltuja kun taas jotkut tavarat olivat todella halpoja.








Ja tässä ovat minun löytöni:



....mutta koska paikka jossa tapahtuma pidettiin haisi vanhalle, puiselle ( joka ei ole huono asia ) ja homehtuneelta, joutuivat tavarat ulos tramboliinille tuulettumaan.


perjantai 5. heinäkuuta 2013

Päivä Helsingissä

Heipsistä taas! Tämän viikon aikana olen käynyt shoppailemassa, vaikka siitä ei edes ole kauan, kun viimeksi sanoin, että täytyy alkaa säästämään. Mutta voin ylpeänä todeta, että en ostanut kuin kaksi paitaa, jotka kummatkin olivat vero modan ale-korista kaivetut. Ja kummatkin vielä -70%! Joten siitä olen ylpeä! Kesäale on kyllä ihanaa aikaa!

Muttakun ystävälläni oli lahjakortti Sinelliin..Siinä sitten alkoi lompakko tyhjenemään. Rakastan Sinelliä! Sieltä löytää kaiken mitä ikinä tarviikaan askarteluun. Ystäväni oli valmis paljon minua aikasemmin ja yritti minua saada sieltä sitten pois, mutta minullahan tuo kesti. Loppujen lopuksi päätin itse, että en voi olla täällä sekunttiakaan, muuten lentää rahan ihan kokonaan pois. :)

Koko reissun idea oli elokuvan katsominen. Ja tällä kertaa se oli Hangover 3:nen. En menisi kehumaan todella hyväksi, mutta olihan se ihan okei. Juoni ei ollut aivan sama kuin mitä ykkösessä ja kakkosessa oli, joka oli oikein hyvä. Kolmosessa seurasi ykkösen ja kakkosen seurauksia kaikista möhlinnöistä. Hauskoja kohtia löytyi, mutta sitä jotain siitä en löytänyt. Ihan katomisen arvoinen, mutta ei ostamisen arvoinen. Minun mielestäni.


Sinelliin mentäessä tajusin, että kampin ja foorumin takanhan löytyy vaikka mitä. Tiesinhän minä sen aikaesemminkin, mutta eihän siellä käydä hirveän usein, tai minä ainakaan. Päätin, että tässä kesäloma aikana täytyy käydä Helsingissä shoppailemassa, mutta sillälailla, että ei astu forumiin tai kamppiin ollenkaan. Katujen varralta voi löyty vaikka mitä. Ihania uusi kauppoja tai vaikka kirppareita! Itse tahtoisen jos saisin päättää, mennisin sinne yksin, se kuullostaa varmaan todella oudolta, shoppailla yksin. Mutta minä ainakin nauitin siitä! Ei ole muita joiden mielipiteitä täytyy ajatella tai mennä minne hän haluaa. Saa mennä ihan omaa tahtiaan minne itse haluaa. Ei shoppaileminen yksin mielsetäni edes ole niin yksinäistä, vaikka monien mielestä yksin shoppaileminen ei ole alkuunkaan hauskaa. Täytyy katsoa jos toteutan kesäloma haaveni :)

Lopetin hetki sitten kirpputori tavaroiden laittamisen, olemme siis viemässä hieman, tai oikeastaan paljon tavaraa kirpporille. Kaksi isoa roskasäkkiä on jo pudotettu UFF-laatikkoon ja monta pientä kauppapussia on jo lentänyt roskikseen. Ajatella kuinka paljon, suoraan sanoen, romua ihmisellä voi olla. Ja kaikki on tarvinut säilyttää, ihan vaan varmuuden vuoksi jos niitä joskus tarvitsee.

Tässä on pakko kohta lähtea töihin joten heippa hei ja olkaapa nätisti :)

torstai 4. heinäkuuta 2013

Tuunailua part 4 - Juuttinarupullot

Löysin netistä aivan uskomattoman ihanan tuunailuohjeen ja innostuin siltä istumalta. Et tarvistse muuta kuin lasipullon, juuttinarua, kuumaliimaa, kirjamuovia (tai muovitaskun kuten hän on olli käyttänyt) vanhan pesusienen ja tekstiilimaalia. Koska ohje oli niin loistavasti tehty, ajattelin ainoastaan liittää linkin tänne, jotta tekin voitte koittaa tätä ihanaa ideaa. Omasta mielestäni pulloja ei ollut vaikea tehdä, koska ohje oli kerrassaan niin loistava! Kiitoskia sinulle! Te pääsette katomaan tätä ihanaa tuunailuohjetta täältä.

Tältä näytti sitten minun lopputulos:



tiistai 2. heinäkuuta 2013

Suurostoksia

Nyt olen taas shoppailut niin paljon, että on pakko tehdä ostos-postaus. Nyt täytyy rajoittaa tätä shoppailua hieman, muuten menee kaikki rahat. Tai ainakin autoon upposi osa säästöistä, joten sitä puolta pitäisi alkaa kasvattamaan jälleen.

Mutta tässä on nyt sitten parin viikon ostoksia:

Kirppareilta:
pullot 1€/kap.
purkki 0.50€
lompakko 6,50€

Farkut: lindex 10€
kaulaliina: kirppari 2,50€
kellosormus: kivigalleria 10€
lantliv lehti: 7.95€

Työpaikaltani, koska henk.ale:

Kattilanalusta: 3.95€/kap.

Lasipurkit: 3,45€/kap.

Kappaverhot: 10,95€
Pitsitabletit: 1.95€/kap.
WunderBaum: 1,45€


Sivellinsetti: 1,55€
Kynsilakat: 2.95€/kap.
Kynsitarrat: 2,5€
Maalipurkit: 1,79€
Kiiltokuvat: 1,45€

Tulitikkulaatikko: 4,50€
Kyltit: 4,98€/kap.

Tyyny: 13.95€