Viimeiset joulujuhlat on nyt vietetty ja joululoma alkakoon! Itselläni on vielä tämä kuu loppuun saakka töitä, mutta tammikuun ensimmäinen viikko on vapaa, joten silloin täytyy keksiä jotain mukavaa tekemistä ystävien kanssa. Onneksi uusivuosi on tulossa, sitä odottelen innolla jo.
Espoossa käytiin veljeni kanssa hieman jouluostoksilla. Kerran hieman eksyttiin, koska tarkoituksena oli mennä Stokmanniin, mutta jostain syystä päädyimme lastensairaalan parkkipaikalle. Onneksi Stokmannin parkkipaikka oli noin 20 metriä eteenpäin. Itselleni löysin paidan ja joululahjoja tietenkin.
Suunnitelmia on jo joululomaa varten, mutta niistä sitten enemmän jos niistä jotain tulee. Hieman turhanpäiväinen päivitys, mutta ainakin tiedätte, että olen elossa vielä. :)
PS. toivottavasti sitä lunta nyt tulisi
lauantai 21. joulukuuta 2013
tiistai 17. joulukuuta 2013
Matkakuumetta
Koulupäivät sen kun vähenee päivä päivältä vain nopeammin ja nopeammin. Penkkareihin on ainoastaan 57 päivää, kun taas viimeinen kunnollinen koulupäivä on noin pari viikkoa ennen sitä. Koeviikko loppuu joskus tammikuun lopulla eikä minulla ole kuin yksi ainoa koe viimesellä koeviikollani. Penkkareiden jälkeen tulee sitten kirjoitukset, joita en odota ollenkaan, vaikka lukion loppua odotankin jo innolla. Alkaa innostus vaipumaan ja koulutehtäviä jää tekemättä.
Kaveriporukassa ollaan suunniteltu yhteistä ulkomaanmatkaa kirjoitusten päätteeksi, jotta saataisiin oikein kunnolla porukassa juhlia kirjoitusten päättymistä. Nyt varmaan ajattelette, että abiristeilyhän on sitä varten, mutta risteily on samana päivänä kun penkkarit, eli ennen kirjoituskia, joka mielestäni on aivan järjetöntä. Juhlitaan sitten kunnolla kun tietää, että kaikki on ohi mielestäni.
Äkkilähöjä olemme katsellut, koska opiskelijan tuloilla ei huikeita summia varastossa ole. Ainoa huolenaiheeni on, että kaikki ei pääse mukaan. Joillain ongelmana raha joillain vanhemmat. Mutta viimeinen ulkomaanreissu lukioystävien kanssa olisi täydellinen päätös lukiolle. Ei sitä sitten tiedä milloin me kaikki mennään yhdessä jonnekkin reissulle. Ei sitä joka päivä kirjoiteta viimeiseisä kirjoituksia elämässään ( jos ei tahdo korottaa vielä jotain ainetta, sivuseikkoja :D ).
![]() |
| Yhtenä vaihtoehtona on ollut Alanya Turkissa. |
Ajankohta olisi joskus maaliskuun lopussa ja silloin täyttää ystävämmekin 19, joten se olisi todella hyvä ajankohta häntä ajatellen. Pari amistakin varmaan tulisi mukaan, joten toivottavasti hekin saisivat viikon vapaata koulustaan.Meitä lähtisi yli kymmenen henkilöä jos kaikki saataisiin mukaan. Minulle on aivan sama minne me menemme kunhan siellä on lämmintä ja halpaa sekä uimaallas ja alkoholia, muuta ei tarvita, koska hyvä matkaseura on jo pakattu.
Kamalanmoinen matkakuume jo nyt vaikka koko homma voi vielä kusea. Katsoin rantapallo.fi-sivuilta äkkilähtöjä sille ajalle ja niitä löytyi todella halvalla, alle 300:lla eurolla! Jos teillä on mielessä jokin lämmin ja halpa paikka etelä-euroopasta kertokaa toki minullekkin. Jaktoja! :)
tiistai 10. joulukuuta 2013
Joulun odotusta
Nyt alkaa täällä etelässäkin jo näyttää siltä, että joulu on lähenemässä. Lunta on pari senttiä kerkinyt kertyä maanpinnalle ja ulkona on pieni pakkanen. Jouluvalot on ylhäällä niin joulukadulla kuin kotonakin. Vielä en ole kerkinyt pipareita leipomaan, mutta onhan tässä vielä pari viikkoa aikaa.
Sunnuntaina vietin vapaapäivää töistä, joten päätin ottaa härkää sarvista ja lähteä joululahjaostoksille. Pakko myöntää, että en ole hirmu innokas joululahja shoppaaja, silloin kun ei ole valmiiksi sopivaa lahjaa mielessä. Jos on ajatus jo valmiina on mukava kirtää ja löytää etsimäänsä, mutta jos ideoita ei ole on todella turhauttavaa yrittää etsiä sopivaa lahjaa. Vielä itseltäni puuttuu pari lahjaa, mutta muuten on suurin osa jo hanskassa, vai sanoisinko säkissä, edelleen paketoimatta kylläkin.
Meidän perheessä on kaksi jouluihmistä, nimittäin äitini ja veljeni. Minä ja isä ei niin jouluihmisiä olla. Älkää nyt ymmärtäköö väärin, me - tai ainakin minä, rakastan joulua, mutta en jaksa sählätä ja höslätä niin paljoa jouluvalojen ja koristeiden kanssa yhtä paljon kun äitini ja veljeni.
Joulu on perheen ja sukulaisten yhdessäolon aikaa. Silloin kokoonnutaan sukulaisten kanssa yhteen ja syödään hyvin ja vietetään yhdessä rauhallista aikaa. Tämän takia joulu on ihanaa aikaa. Pidän enemmän juuri jouluaatosta, kuin jouluvalmisteluista, koska silloin juuri kokoonumme ja vietämme laatuaikaa keskenämme. Nuorempana tietysti lahjat olivat aivan ykkösjuttu, nyt perheen ja sukulaisten merkitys on täkeämpi. En voisi kuvitella viettäväni joulua missään muualla tai kenenkään muun kanssa kuin perheen ja sukuisteni kanssa.
Hieman haikein mielin odotan tätä joulua tänä vuonna, koska tänä vuonna on luultavasti viimeinen joulu kun vielä asun kotona. Seuraava joulu pääsen toivottavasti sisustamaan omaa luukkuani omin ideoin. Luulen, että joulukoristelun viehätys herää sisälläni kunhan vain saan oman kämpän jonka saan koristaa ja soimistaa omin nevoin. Tottakai tulen kuitenkin takasin tänne metsään viettämään joulua sukulaisten kanssa vaikka en kotona asuisikaan.
Huoneeni näyttää tällä hetkellä aivan pommin jäljiltä, joten ajattelin, että samalla kun käyn läpi tuon myllerryksen voisin hieman somistaa huonettani hieman joulusemmaksi, sillä siellä ei hiippaile vielä yhtäkään punalakkista tonttua. Uusimmassa jeanne d'arc living- lehdessä oli ihania sisäjoulukuusi ideoita, joten ajattelin toteuttaa yhden niistä huoneessani kunhan löydän sopivan kuusen.
Toinen ihana idea joulua varten löytyi tänään netistä:

Rauhallista joulunodotusta kaikille! <3
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Feels like it's forever, seems like yesterday
Viime viikko on kyllä mennyt juhlimiseen ja Serranoja katsoen. Kaksi lauantaita taaksepäin vietimme ystävämme 18-vuotispäivää kotibileissä, seuraava keskiviikko taas toisen ystävän 18-vuotis synttäreitä baarissa firman pikkujoulujen jälkeen ja viime lauantai saman ystävän synttäreitä muiden alle 18 v. kanssa. Fiestaa! Lauantaina sitten meidän oman luokan pikkujoulut, mutta sitten otetaan iisisti, koska työpäivä sunnuntaina.
Eilen oltiin kahdeksan ihanan ystävän kanssa katsomassa nälkäpeliä. Käväisin katsomassa nälkäpelin enimmäisen elokuvan silloin kun se tuli ja sen takia odotuksenikin olivat todella korkealla kakkosen suhteen. Pakko sanoa, että ei tuottanut pettymystä. Monien mielestä kakkonen oli paljon parempi kuin ykkönen, mutta omasta mielestäni kummatkin olivat aika hyviä. Ehdotan katsomista! Kolmosta odotellessa.
Tulin kotiin kello 2.30 ja jouduin heräämään kello 8.00, koska pikkuveikka piti viedä bussiin ( ei ole lähimailla bussipysäkkiä, josta bussi veisi suoraan kouluun ). Joten voitte kuvitella, että olen hieman väsynen, mutta en vain voi saada unta jos kerran olen jo ulkona käynyt ja jalkeilla ollut.
Automatkalla takaisin elokuvista kotiin ( tai oikeastaan syömään ) suunnittelimme jo koko kesälomamme. Siihen ei kyllä liittynyt kesätyö mitenkään, mutta kai semmoinenkin täytyy ängetä sinne. Ideoina oli Yyteri ( en voi koskaan saada tarpeekseni siitä rannasta! ), Serena ( en ole käynyt kertakaan siellä, eikä ollut moni muukaan), Hangoregattan ( en ole aivan varma mikä tämä oli, mutta jonkinlainen venetapahtuma jonka jälkeen on pirskeet, ja veneiden takiahan me ei sinne mennä ;) ), Särkänniemi ( koska nyt on ajokortit ja siellä ei niin usein tule käytyä ) ja sitten vielä kun koulut loppuu ( eli joskus helmikuussa tänä vuonna ) olisi tarkoitus lähteä porukalla ulkomaille juhlimaan ylioppilaaksi pääsyä oikein kunnolla ( jos nyt ylioppilaaksi selviää ). Autossa äänestys päätyi Ibizan eduksi, mutta saa nyt nähdä mistä löydämme halvan lennon ja hotellin.
Tässä vielä joitakin kuvia viimeaikaisista ostoistani:
Eilen oltiin kahdeksan ihanan ystävän kanssa katsomassa nälkäpeliä. Käväisin katsomassa nälkäpelin enimmäisen elokuvan silloin kun se tuli ja sen takia odotuksenikin olivat todella korkealla kakkosen suhteen. Pakko sanoa, että ei tuottanut pettymystä. Monien mielestä kakkonen oli paljon parempi kuin ykkönen, mutta omasta mielestäni kummatkin olivat aika hyviä. Ehdotan katsomista! Kolmosta odotellessa.
Tulin kotiin kello 2.30 ja jouduin heräämään kello 8.00, koska pikkuveikka piti viedä bussiin ( ei ole lähimailla bussipysäkkiä, josta bussi veisi suoraan kouluun ). Joten voitte kuvitella, että olen hieman väsynen, mutta en vain voi saada unta jos kerran olen jo ulkona käynyt ja jalkeilla ollut.
Tässä vielä joitakin kuvia viimeaikaisista ostoistani:
| Verhot alennuksesta 20 € |
| Kirpparilöytö 3 € |
| Antiikkitapahumasta 2,50€ |
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Timber
Koeviikko on taas hurahtanut käyntiin. Itselläni ei ole kuin kaksi koetta, joten se tarkoittaa neljän päivän vapaata koulusta. Kelpaa kyllä. Muuten tässä parin kuluneen viikon ajan ei ole mitään ihmeempiä tapahtunutkan, koulua, töitä, ystävien kanssa oloa ja Newbody sukkien myymistä.
Tosin kävin jälleen kerran kääntymässä Vileeneillä, eli "antiikkitapahumassa", josta kerroin joskus aikaisemminkin. He myyvät siis vanhaa tavaraa vanhassa navetassa. Tällä kertaa löysin oikein vanhan ja painavan silitysraudan, joka maksoi ainoastaan 2,5 euroa, koska heillä oli kaikki tavarat -50%.
Tänään täyttä ystäväni 18 vuotta joten tänään lähtee kyllä pilkkuun asti juhliminen. Kiitos koeviikko vapaista päivistäni <3. Kohta lähden taas serkuntyttöä katsomaan. Ihana pieni energiapakkaus!
Tällä kertaa tulee taas tylsä postaus ilman kuvia ja jatkossa tulen varmaan postaamaan samaan tahtia, koska oma kone hajosi nyt kokonaan ja medän pöytätietokone on niin hidas ja omapäinen, että en mielelläni tällä mitään halua tehdä. Joten anteeksi ja näkemiin taas hetkeksi :)
Ihana biisi tuo! Kuunnelkaa. En pitänyt niin paljon ensimmäisenä kertana kun kuulin sen, mutta mitä enemmän sitä kuuntelen sitä paremmaksi se koko ajan muuttuu.

perjantai 8. marraskuuta 2013
Där jag hänger min hatt
Heräsin noin tunti sitten, koska tänään on vapaapäivä koulusta, mutta kello neljä alkaa työt. Onneksi vasta iltapäivällä, koska nyt sain nukuttua oikein kunnolla. Sillä viime yö jäi hiukan lyhyeksi, Norlie ja KKV:n keikan takia.
Keskiviikkona meillä oli siis koulun kanssa messupäivä, joten lähdimme koulun pihalta klo. 08.15 Helsinkiin päin. Bussimme pysähtyi senaatintorille ja siitä sitten jatkoimme matkaa valitsemaamme kouluun menevän bussin kanssa. Minä lähdin ensin tutustumaan ammattikorkeakouluun nimeltä Arcada. Vaikutti ihan mukavalta paikalta, mutta ei kuitenkaan ihan minulle sopivalta. Heillä on siellä jopa nukkeja, jotka synnyttää kätilön koulutusta varten.
Kun saavuimme parin tunnin päästä takasin seaatintorille, aloimme ihmettelemään miksi paikan päällä oli niin paljon poliiseja. Tori oli ympäröity kuudella mustalla maijalla, noin kolmella poliisiautolla, neljällä poliisiprätkällä ja yhdellä helikopterilla. Hetken päästä torille ajoi pikä letka mustia mersuja. Siinä vaiheessa meille selvisi, että paikalle oli tulissa turkin pääministeri.
Seuraava pysäkki minulle oli Soc. & Kom., joka paikkana oli todella mukava ja koulutuskset olivat minun mielestäni kiinnostavimpia, mutta tapa jolla he esittelivät koulua ei ollut mielestäni paras mahdollinen, eikä hirmu pitkäkään.
Siitä lähdimme sitten shoppailemaan, mutta itse päätin, että nyt ei osteta mitään, koska joulu on tulossa ja joululahjojakin täytyy ostaa. Tapasin ystäväni Kampissa, kun hänen koulu loppui ja siitä lähdimme sitten Norlie ja KKV:n keikkaa katsomaan.

Todella hyvän keikan veti! Tunnistin sieltä vain joitakin kappaleita, koska en suoranaisesti kuuntele heitä, mutta ystäväni halusi sinne. Olen todella iloinen,että lähdin mukaan, koska keikka oli oikeasti todella hyvä. Hikinen ja innostunut olo oli koko keikan aikana. Keikka oli järjestetty ruotsalaisuuden päivän kunniaksi, Yle X3M:in ansiosta. Janne Grönroos hyppäsi myös yleisön joukkoon. Tässä teille video tapahtumasta.
Tulin kotiin siinä yhden jälkeen yöllä ja koulu alkoi sitten kello kahdeskan seuraavana päivänä.

tiistai 5. marraskuuta 2013
Tällaista täällä
Hellurei ja hellät tunteet. Viime kerrasta on taas jälleen kerran kerkinyt hurahtaa aikaa, mutta se nyt vain yksinkertaisesti johtuu siitä, että mitään ei suoranaisesti ole tapahtunut, enkä minäkään ole saanut aikaiseksi mitään nyt pariin viikkoon.
Tässä ollaan hieman sairasteltu, oltu töissä ja koulussa, vietetty halloweenia ystävien kanssa, käyty kirppareilla ja pääkaupunkiseudulla kirja- sekä ruokamessuilla koulun kanssa, jonka jälkeen lähdimme hieman shoppailemaan.
Huomenna olisi taas tarkoitus lähteä koulun tykö Helsinkiin messuille, hieman kuuntelemaan ammattikorkeakouluista sekä yliopistoista. Tämä ei suoranaisesti auta minua, koska olen vielä aika lailla varma siitä, että tahdon suomenkieliseen ammattikorkeakouluun. Koska käyn ruotsinkielistä koulua, kuuntelemme ainoastaan ruotsinkielisiä kouluja huomenna. Mutta messujen jälkeen ajattelimme hieman norkoilla Helsingissä, katsoa leffaa ja shoppailla, jonka jälkeen minua odottaa Norlie ja KKG.
Ihana tämä uusi sarja, Suomen kaunein koti. Kannattaa seurata jos ette sitä jo tee!

Tilaa:
Kommentit (Atom)