tiistai 4. kesäkuuta 2013

A million people in the place but you're the one

Jälleen kerran suorastaan mahtava päivä! Aurinko paistaa ja linnut laulaa, mittarin lukema näyttää tänään jo yli 37 astetta auringossa. Siellähän kärvistyy kohta. Tänään suunnitelmissa aikalailla samankaltainen päivä kuin eilen, paitsi, että valitettavasti ilman grillailua. Eli töitä 15-20.

Eilen huruttelin popparini kanssa suoraan töistä ystäväni luo, jolla me sitten grillattiin ja juoruiltiin porukalla. Keskiyöhön venähti illanistujaiset, mutta ainakin hauskaa oli. Kotiin tuliessani meinasin kyllä jäätyä jääpuikoksi, olisi varmaan pitänyt ottaa ylimääräiset housut ja lämpimämpi takki. Matka kesti vähän alle tunnin mopolla, joten kylmä siinä kerkesi tulemaan.

Eilen sain hoidettua pari "kiirellistä" asiaa, nimittääin ratapäivän autokoulua varten ja hammaslääkäriajan ( jotta kerkisin vielä viimesen tarkastuksen tekemään ennenkuin joudun maksamaan siitä ). Onnekseni lähden kuulema yksin liukkaankeliradalle, koska ketään muu ei sitä nyt tarvitse.

Kohta pitäisi alkaa ruokaa väräämään ja aurinkoa ottamaan, jotta nämä kalkkilaivan kapteenin jalat hieman ruskehtuisivat.

Näkemiin ja nähdään pian! :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti