keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

My Room

Aikaisemmin olen uhonut, että laittaisin teille hieman kuvia huoneestani ja nyt se sitten tapahtuu. Kuten jo aikasemmin olen sanonut huoneeni on todella täyteläinen ( eipä taida sopia aiheeseen tämä sana, mutta se kuvaa huonetta juuri oikealla tavalla :D ). Joten, älkää pyörtykö! Pitäisi joskus vähän käydä läpi tavararoita ja heittää kaappiin kaikki vanha.


Tässä on siis huoneeni, kun astut ovestaa sisään.


Haha, oli pakko laittaa kuvat mun tauluista jotka itte tein viime vuonna :D
Inspiroiduin kaverini askareista ja päätin tehdä omat.


Romunurkkani, oven takana piloutuu henkareita, jotka ovat täynnä
 laukkuja,farkkutakkeja ja huiveja.


Dvd-varastoni, se alkaa olla jo aika täynnä,
 sen takia jouduin heittämään joitain tuohon viereen.


Kirjotuspöytä tietokoneineen. Ajatuksena on,
 että joskus vielä maalaan pianpeilini valkoiseksi :)


Keiräilykohteita.
 Muumimikeja minulla on vasta 12,
 mutta niitä löytyy onneksi kaupasta lisää :) 
Noita kukkasia keräilen aina kun näen niitä kirppareilla, 
mutta oikeastaan nyt niitä alkaa olemaan jo likaa.


Ihana sisustustarrani, josta olen haaveillut kauan, toteutui viime vuonna.
Lisäksi olen ihanstunut unisieppareihin ja niitä on vielä tulossa liaää :)


Pienet kaijuttimeni ja posliininukkeni.
Kaksi oikeapuollista sain jo pienenä.


Kirpparilöytönä olen tuonut kotiin tuon lampun
ja kivet ostin ihan uutena (tällä keraa :D).


Olen nähnyt monissa ihanissa kodeissa tuollaisen "tarjottimen"
 ( vai mikä nyt onkaan)ja tietenkin minäkin tahdoin sellaisen.
Fontana di trevi (vasemmalla tarjottimella) on Roomasta 
mukaan napattu viime vuonna. <3


Kaksi ylempää kuvaa kokonaisuutena ja ihana peilini,
 jonka sain syntymäpaivälahjaksi myös viime vuonna.


Jotta kaikki nyt ymmärtää miten se toimii :D


Tästä nyt löytyy enemmän kuvia kuin mitä keksin kirjoittaa.
Mutta lempikohtani huoneessani.


Romuhylly! Tähän pitäisi puuttua tänä vuonna.
Mutta hyllystä pidän :)

Siiinä se sitten oli. Pieni mutta täyteläinen ;) Joten nyt vain odotan kunnes joskus vielä vuokraan sen oman kämppäni :)
Nyt sitten jatkan vain sairaspäivääni täällä kotona, nähdään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti